Uudet kujeet
"Uusi vuosi, uudet kujeet." Kuinka monta kertaa olette ehtineet lukemaan tuon lauseen viime päivinä? Aika monta kertaa varmastikin. No, tässä vielä kerta kiellon päälle.
Ensimmäisessä postauksessani (It takes two to tango) viittasin tuleviin opintoihini, jotka alkaisivat tämän vuoden puolella. Nyt ovat aikataulut tarkentuneet ja ensimmäinen lähijakso on helmikuun puolessa välissä. Seuraavat 3 vuotta kuluvatkin sitten opiskellen kalevalaista jäsenkorjausta työn ohessa. Odotan tätä innolla, koska tiedän kuinka paljon uusia työkaluja tulen saamaan opettamistani varten. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon paremmin tulen näkemään ihmiskehon tämän jälkeen. Tällä tavoin mahdollisuuteni auttaa niitäkin oppilaitani, jotka kärsivät mm. selkävaivoista, paranevat entisestään. Itse asiassa aika moni heistä (ja heidän fysioterapeuttinsa) ovat kovasti kannustaneet minua jatkamaan työtäni. Kiitos siitä!
Kuinka ja miksi päädyin valitsemaan juuri jäsenkorjauksen? Kuten moni tietää, hevosalan(kaan) työt eivät ole ihan kevyimmästä päästä. Alun perin työskentelin hevosalalla hoitajana/tallityöntekijänä. Niin mieluista kuin se onkin, työ on raskasta ja asennot sekä liikeradat ovat suhteellisen yksitoikkoisia. Niinpä sitten ajan saatossa olkapääni alkoi kipuilemaan kovasti. Jossain vaiheessa huomasin, etten saanut nostettua käsivarttani sivusuunnassa vaakatasoon ja nukkuminen kävi hankalaksi. Hankalaksipa tosiaan. Vasta siinä vaiheessa havahduin ajatukseen "kaikki ei taida olla nyt ihan kunnossa", kun ainoa tapa pystyä nukkumaan oli maata selällään, käsivarret kohotettuina tyynyjen avulla. Osaa se ihminen sitten ollakin jästipäinen.
Tilanteen tajuttuani varasin sitten ajan lääkärille. Kuulemma olkapään nostavan lihaksen jänteen tulehdus. Sairasloma ja kipulääke olivat ratkaisu vaivaani, ainakin toistaiseksi. Ehtihän lääkäri puhumaan piikitettävästä kortisonista, ellei kipulääke ja lepo tepsisi. Näillä eväillä minä sitten kiltisti kipitin kotiini ja tein kuten lääkäri käski. Kyllähän se auttoi - niin kauan kuin lääkekuuria ja sairaslomaa kesti.
Samoihin aikoihin ystäväni ehdotti minulle jäsenkorjaajalla käyntiä. Olin joskus aiemminkin kuullut jäsenkorjauksesta ja siitä, kuinka hyviä tuloksia tällä hoitomuodolla oli saatu aikaan. Täytyy kyllä heti tunnustaa, että suhtautumiseni tähän oli varsin skeptinen. Mieleen tuli jonkin sortin "mystinen niksauttelu". Tätä kirjoittaessani en voi välttyä nauramasta - voi miten väärässä silloin olinkaan!
Kipu palasi töiden myötä takaisin. Tämä auttoi kummasti muuttamaan omaa asennettani ja niinpä sitten varasin ajan jäsenkorjaajalle. Ja onneksi tein niin, sillä yhdellä hoitokerralla kaikki kivut olivat poissa. Eikä tähän liittynyt mitään mystiikkaa, eikä minua niksauteltu yhden ainoata kertaa. (Kuulostaa melko kliseiseltä mainospuheelta, mutta sitä sen ei ole tarkoitus olla.) Minulla oli selässäni sekä käsivarsissani ihan huima määrä kireyttä. Käsivarressa jopa niin paljon, että lihakset olivat alkaneet vetämään kyynärvarren luita ihan väärään asentoon (!). Hoidon loputtua ihmettelinkin, että kenenkäs käsivarret nämä oikein ovat? Enää eivät olkapäät olleet "korvissa" eivätkä käteni kylmät. Kipu oli poissa ja käsivarret lepäsivät rentoina omilla paikoillaan. Tämän enempää minua ei tarvinnut vakuuttaa hoidon toimivuudesta.
Ensimmäisen hoitokerran jälkeen olen käynyt hoidattamassa itseäni muutaman kerran vuodessa. Samalla olemme keskustelleet paljon ratsastukseen liittyvistä asioista, kehon toimivuuden näkökulmasta. Voin sanoa, että ensi metreistä lähtien ihailin hoitajan kykyä nähdä ihmiskehossa kaikki se, mikä esim. minulta jää vielä huomaamatta. Puhuinkin tästä monesti ja sanoin, että olisi mahtava saada vaikka edes vähän sitä taitoa ja näkemystä asioista, mitä hoitajalla on.
Paljon on ehtinyt tapahtumaan sen jälkeen, kun ensi kerran kävin jäsenkorjauksessa. Valmistumiseni (hevosalan pt) jälkeen olin tosiaan etsinyt ja tutkaillut eri kouluttamismahdollisuuksia jo pitkään, kuitenkaan löytämättä "sitä oikeaa". Ja nyt ollaan tässä pisteessä - alkavien opintojen kynnyksellä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saan suoritettua perusopinnot (oppipoika) syksyyn mennessä. Jatkokouluttautuminen voisi mahdollisesti alkaa jo tämän vuoden loppupuolella. Ja hei, kivut ovat pysyneet poissa.
Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta löytyy tietoa täältä
Tämän vuoden uusiin kujeisiin kuuluu myös Instagramin myötä avautunut aivan täysin uusi maailma. Vielä harjoittelen tämän sovelluksen käyttöä, mutta jo nyt olen huomannut, että sehän on aivan loistava väylä tiedonjanoiselle ihmiselle päästä uuden äärelle. Olen jo pienessä ajassa päässyt käsiksi ihan mahtaviin espanjan ja portugalin kielisiin materiaaleihin - hevosen ja ihmisen biomekaniikka, kuntoutus, posturologia... Miten mahtavaa osaamista löytyykään esim. Brasiliasta, Kolumbiasta ja Chilestä! Näistä sitten lisää toisella kerralla, täytyy ensin vähän sulatella lukemaansa ja kuinkapas muuten - etsiä lisää tietoa.
Ensimmäisessä postauksessani (It takes two to tango) viittasin tuleviin opintoihini, jotka alkaisivat tämän vuoden puolella. Nyt ovat aikataulut tarkentuneet ja ensimmäinen lähijakso on helmikuun puolessa välissä. Seuraavat 3 vuotta kuluvatkin sitten opiskellen kalevalaista jäsenkorjausta työn ohessa. Odotan tätä innolla, koska tiedän kuinka paljon uusia työkaluja tulen saamaan opettamistani varten. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon paremmin tulen näkemään ihmiskehon tämän jälkeen. Tällä tavoin mahdollisuuteni auttaa niitäkin oppilaitani, jotka kärsivät mm. selkävaivoista, paranevat entisestään. Itse asiassa aika moni heistä (ja heidän fysioterapeuttinsa) ovat kovasti kannustaneet minua jatkamaan työtäni. Kiitos siitä!
Kuinka ja miksi päädyin valitsemaan juuri jäsenkorjauksen? Kuten moni tietää, hevosalan(kaan) työt eivät ole ihan kevyimmästä päästä. Alun perin työskentelin hevosalalla hoitajana/tallityöntekijänä. Niin mieluista kuin se onkin, työ on raskasta ja asennot sekä liikeradat ovat suhteellisen yksitoikkoisia. Niinpä sitten ajan saatossa olkapääni alkoi kipuilemaan kovasti. Jossain vaiheessa huomasin, etten saanut nostettua käsivarttani sivusuunnassa vaakatasoon ja nukkuminen kävi hankalaksi. Hankalaksipa tosiaan. Vasta siinä vaiheessa havahduin ajatukseen "kaikki ei taida olla nyt ihan kunnossa", kun ainoa tapa pystyä nukkumaan oli maata selällään, käsivarret kohotettuina tyynyjen avulla. Osaa se ihminen sitten ollakin jästipäinen.
Tilanteen tajuttuani varasin sitten ajan lääkärille. Kuulemma olkapään nostavan lihaksen jänteen tulehdus. Sairasloma ja kipulääke olivat ratkaisu vaivaani, ainakin toistaiseksi. Ehtihän lääkäri puhumaan piikitettävästä kortisonista, ellei kipulääke ja lepo tepsisi. Näillä eväillä minä sitten kiltisti kipitin kotiini ja tein kuten lääkäri käski. Kyllähän se auttoi - niin kauan kuin lääkekuuria ja sairaslomaa kesti.
Samoihin aikoihin ystäväni ehdotti minulle jäsenkorjaajalla käyntiä. Olin joskus aiemminkin kuullut jäsenkorjauksesta ja siitä, kuinka hyviä tuloksia tällä hoitomuodolla oli saatu aikaan. Täytyy kyllä heti tunnustaa, että suhtautumiseni tähän oli varsin skeptinen. Mieleen tuli jonkin sortin "mystinen niksauttelu". Tätä kirjoittaessani en voi välttyä nauramasta - voi miten väärässä silloin olinkaan!
 |
| kuva: Kansanlääkintäseura Ry |
Kipu palasi töiden myötä takaisin. Tämä auttoi kummasti muuttamaan omaa asennettani ja niinpä sitten varasin ajan jäsenkorjaajalle. Ja onneksi tein niin, sillä yhdellä hoitokerralla kaikki kivut olivat poissa. Eikä tähän liittynyt mitään mystiikkaa, eikä minua niksauteltu yhden ainoata kertaa. (Kuulostaa melko kliseiseltä mainospuheelta, mutta sitä sen ei ole tarkoitus olla.) Minulla oli selässäni sekä käsivarsissani ihan huima määrä kireyttä. Käsivarressa jopa niin paljon, että lihakset olivat alkaneet vetämään kyynärvarren luita ihan väärään asentoon (!). Hoidon loputtua ihmettelinkin, että kenenkäs käsivarret nämä oikein ovat? Enää eivät olkapäät olleet "korvissa" eivätkä käteni kylmät. Kipu oli poissa ja käsivarret lepäsivät rentoina omilla paikoillaan. Tämän enempää minua ei tarvinnut vakuuttaa hoidon toimivuudesta.
Ensimmäisen hoitokerran jälkeen olen käynyt hoidattamassa itseäni muutaman kerran vuodessa. Samalla olemme keskustelleet paljon ratsastukseen liittyvistä asioista, kehon toimivuuden näkökulmasta. Voin sanoa, että ensi metreistä lähtien ihailin hoitajan kykyä nähdä ihmiskehossa kaikki se, mikä esim. minulta jää vielä huomaamatta. Puhuinkin tästä monesti ja sanoin, että olisi mahtava saada vaikka edes vähän sitä taitoa ja näkemystä asioista, mitä hoitajalla on.
 |
| kuva: Kansanlääkintäseura Ry |
Paljon on ehtinyt tapahtumaan sen jälkeen, kun ensi kerran kävin jäsenkorjauksessa. Valmistumiseni (hevosalan pt) jälkeen olin tosiaan etsinyt ja tutkaillut eri kouluttamismahdollisuuksia jo pitkään, kuitenkaan löytämättä "sitä oikeaa". Ja nyt ollaan tässä pisteessä - alkavien opintojen kynnyksellä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saan suoritettua perusopinnot (oppipoika) syksyyn mennessä. Jatkokouluttautuminen voisi mahdollisesti alkaa jo tämän vuoden loppupuolella. Ja hei, kivut ovat pysyneet poissa.
Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta löytyy tietoa täältä
Tämän vuoden uusiin kujeisiin kuuluu myös Instagramin myötä avautunut aivan täysin uusi maailma. Vielä harjoittelen tämän sovelluksen käyttöä, mutta jo nyt olen huomannut, että sehän on aivan loistava väylä tiedonjanoiselle ihmiselle päästä uuden äärelle. Olen jo pienessä ajassa päässyt käsiksi ihan mahtaviin espanjan ja portugalin kielisiin materiaaleihin - hevosen ja ihmisen biomekaniikka, kuntoutus, posturologia... Miten mahtavaa osaamista löytyykään esim. Brasiliasta, Kolumbiasta ja Chilestä! Näistä sitten lisää toisella kerralla, täytyy ensin vähän sulatella lukemaansa ja kuinkapas muuten - etsiä lisää tietoa.
Kommentit
Lähetä kommentti